Welcome to Thunder Fang
Latest Comic:

Suurkiitokset

Koirasarjakuvia jossain määrin parodisoiva sarjakuva koirista. Sisältää verta, väkivaltaa ja lievää kiroilua.


News

» Tauko taasen

TF ei saa uusia sivuja tällä viikolla, koska ranteeni rasittui sen verran etten saa sillä vähään aikaan tehdä mitään. Ensi viikolla toivon mukaan saan päivitettyä.

» TF palaa tauolta!

Todella paljon anteeksi pitkästä tauosta. Mutta tänä sunnuntaina (4.1.) TF alkaa taas päivittymään ja toivon mukaan päästään ilman taukoja loppuun saakka.
Lisäksi TF sai uuden kansikuvan :)

» TF tauolle

Jassoo, kävi sitten kuitenkin niin, etten pysty ainakaan tällä hetkellä päivittämään Thunder Fangia. Vaihtokoulusta löytyy kyllä skanneri, mutta sillä ei saa tarpeeksi hyvälaatuista jälkeä. Näin ollen en saa sivuja koneelle ja viimeisteltyä.
Joten joudun väliaikaisesti laittamaan TF:n päivitystauolle. Ellen löydä jotain toista skanneria, saattaa olla että TF jatkuu vasta tammikuun lopussa kun palaan Suomeen. Jatkan kuitenkin sivujen tekemistä aikatauluni sallimissa puitteissa, niin pitäisipä ainakin olla sitten päivitettävää.
Pahoitteluni tästä.

» Mökillä

Tänä sunnuntaina ei taida tulla sivuja, koska lähdimme eilen parin tunnin varoitusajalla viikonlopuksi mökille perheen kanssa. Kaksi sivua on kuitenkin jo tussattuna, niin yritänpä alkuviikosta sitten päivitellä.

» TF is in English now

Hey, Thunder Fang has an English page now here .

» TF päivittyy sunnuntaisin

Elikkäs TF päivittyy nytten joka sunnuntai vähintään sen yhden sivun verran kunnes toisin todistetaan.

» Hey there!

Hello there, visitors. I'm deeply sorry, but at the moment Thunder Fang is only in Finnish. When there's a translation I'll probably inform about it here or on my dA account: http://koskimangusti.deviantart.com/

News Archive »

Hosted by Smack Jeeves Comic Hosting || Site design by Vsentyabre